Saadakseni lisävalaistusta historian kulkuun sukelsin Mauermuseumin hämärään Checkpoint Charliella. Toista Maailmansotaa seuranneet vaiheet kulkivat silmien edessä. Saksan jakautuminen neljän kesken: USA, Ranska, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto. Dialogi heidän kesken epäonnistui. Tapahtui repeämä, joka kulminoitui vuoteen 1961. Elokuun 13. päivää edeltävänä yönä Itä-Saksan rajajoukot rakensivat piikkilankaesteet idän ja lännen välille. Berliini, Saksa ja koko Eurooppa koki dramaattisen muutoksen yhdessä yössä. Alkoi 150 km pituisen muurin rakentaminen. Näin dokumentteja, joissa ihmiset katselivat hämmentyneinä ympärilleen. He joutuivat valitsemaan puolensa, ja aikaa oli vähän. Lännen puolelle haluavat kiirehtivät rakenteilla olevan muurin ja piikkilanka-aitojen yli. Idässä muurin taakse jääneiden kerrostalojen länteen antavat ikkunat muurattiin umpeen. Jotkut hyppäsivät kerrostalojen ikkunoista välttääkseen jäämisen sille puolelle. Jotkut jäivät paikoilleen ja vilkuttivat hyvästejä kohoavan muurin toiselle puolelle. Näin lapsen, joka pyyhki kyyneleitään.

Dokumentteja katsellessa huomasin tuon tuostakin ajattelevani noiden ihmisten selviämistä dramaattisista kokemuksista. Ensin sota, joka päättyi tappioon, sitten havahtuminen siihen, mitä kaikkea sodan aikana oli tapahtunut, sitten maan kahtia jakautuminen sitä seuraavine vaiheineen. Elämän oli jatkuttava niin idässä kuin lännessäkin. Ja se jatkui 28 vuotta, kunnes marraskuun 9. päivänä vuonna 1989 Itä-Saksan johto ilmoitti matkustusrajoitusten poistosta, ja väkijoukko tulvi kaupungin jakaneelle rajalle. Berliinin muuri alkoi murtua. 

Saksojen yhdistyminen oli varmaan monelle saksalaiselle unelman täyttymys. Itä-Saksalaisille se saattoi olla kauan toivottu tie vapauteen ja yhteyteen Länsi-Saksan puolelle jääneiden ystävien ja läheisten kanssa. Mutta en voi välttyä ajattelemasta, millaisia muureja noina vuosikymmeninä oli rakentunut ihmisten mieliin. Konkreettinen muuri rikkoi yhteyden ja kylvi epäluottamusta ja pelkoa. Mitä kaikkea se vaikutti ihmisten ajatteluun, ratkaisuihin, siihen, miten he tulkitsivat elämää jatkossa. Muurin yli pääseminen avasi konkreettisesti tietä sellaiseen, mihin aiemmin ei päässyt. Muuri purettiin sitten yhteisvoimin. Ehkä monilla on ollut edessään monenlaista muurin purkamista myös omassa mielessään.

Saksalaisille on ollut tärkeää säilyttää muistomerkki Berliinin muurista. He eivät halua unohtaa, mitä menneinä vuosikymmeninä tapahtui. Sitä näytetään uusille sukupolville. Siihen liittyneitä tarinoita kerrotaan lastenlapsille. Muuri on jollain tavoin piirtynyt ja tulee piirtymään jokaisen mieleen, olipa kyseessä tuona aikana elänyt ihminen, hänen lapsensa tai tulevat lapsenlapsensa. Sillä on omanlaisensa vaikutus elämään riippuen siitä, millaisia merkityksiä sille on annettu. 

Historiallisilla muistomerkeillä kulkiessani huomaan usein vertailevani kansojen vaiheita yksilön elämään. Työskennellessäni pariskuntien kanssa tulee usein esiin vuorovaikutuksen vaikeus, joka rikkoo puolisoiden välisen yhteyden. Kuulen usein yhteyden katkeamista kuvattavan kielikuvilla seinästä tai muurista. Muuri on este päästä toisen luo. Se luo viholliskuvia toisesta, ja synnyttää epäluuloisuutta, epäluottamusta, pelkoa ja katkeruutta. Jossain syvemmällä tunnetaan kaipuuta toisen lähelle, siihen turvalliseen tunneyhteyteen, jota on joskus aiemmin koettu. Mutta muuri ei murru itsestään. Tarvitaan kummankin osapuolen mielessä tapahtuvaa kypsymistä ja rohkeutta - joskus pariterapeutin apua- lähteä kohti muuria. Se voisi olla sitä, että alkaa kuulostella omia tunteitaan ja tarpeitaan ja kertoo niistä puolisolle. Siinä tarvitaan luottamusta ja riskin ottamista, joskus kuin hyppyä johonkin uuteen. Kun puolisoiden välinen turvallinen tunneyhteys on saatu palautettua, on muista, vaikeistakin asioista puhuminen mahdollista. Yhteyden löytymisen myönteiset vaikutukset alkavat näkyä molempien elämässä ja koko kodin ilmapiirissä. Lapsetkin saavat siitä osansa.