Seuraavissa blogeissani tulen käsittelemään parisuhdetta. Millainen olisi hyvä parishde. Miten parisuhdetta pitäisi hoitaa? Milloin kannattaisi hakeutua saamaan ammattiapua?

”Miksi vastuu parisuhteen hoitamisesta jää aina minulle?” Noin olen kuullut aika usein asiakkaani ihmettelevän. Aloitteellisuus alkaa väsyttää, ja kokemus suhteen toimimattomuudesta turhauttaa. Ja toinen ei näytä kärsivän lainkaan. Tilanne tuntuu epäreilulta.

Aloitteellisuus kertoo minulle siitä, että on sitoutunut parisuhteeseensa ja valmis panostamaan siihen. Joskus puolisoiden kokemus parisuhteen tilasta on erilainen. Toinen kokee, että menee ihan hyvin, toinen taas on tyytymätön. Toisella ei ole tarvetta suhteen hoitamiseen siinä määrin kuin toisella. Mutta oma turhautuminen on riittävä peruste lähteä asiaa hoitamaan. Kuullessani tuon kysymyksen jään miettimään myös, ovatko aloitteet tuottaneet tulosta. Jos ovat, jaksaa niitä tehdä jatkossakin paremmin.

Aloitteellisuus herättää myös kysymyksen siitä, onko toinen puoliso milloinkaan ollut aloitteellinen. Mistä kaikesta hänen passiivisuutensa mahtaa kertoa? Liittyykö se pariskunnan keskinäiseen vuorovaikutustapaan? Millä tavoin puolisot ylipäätään puhuvat keskenään, vai puhuvatko lainkaan? Joskus voi käydä niinkin, että herkkyys havaita toisen viestejä hukkuu arjen pyörityksen keskellä?

Keskinäiseen vuorovaikutukseen vaikuttaa se, millaisia malleja on saanut omassa lähtöperheessään omien vanhempien suhteesta ja myös sisarussuhteista. Jos isä ja äiti puhuivat keskenään, oppii myös lapsi puhumaan. Jos lähtöperheessä asioista vaiettiin, voi puhumaan oppiminen vanhempana olla työlästä, joskaan ei mahdotonta.

Otamme monenlaisia malleja lapsuuden perheestämme, esim. siitä, miten kannamme vastuuta. Usein perheen esikoinen oppii kantamaan vastuuta ja tekee niin myös myöhemmissä ihmissuhteissaan. Oma tarvitsevuus jää silloin helposti taka-alalle. Ajattelen, että omien tunteiden, tarpeiden ja toiveiden kuulostelu ja niiden ilmaiseminen puolisolle on yksi keskeinen näkökulma parisuhteen hoidossa. Voi olla, että aloitteellinen puoliso tekeekin juuri sitä. Mutta saako toinen oikean viestin, vai sekoittuuko siihen jo olemassa olevia turhautumisen ja pettymyksen tunteita. Turhautumisen tunteesta nouseva viesti voi kuulostaa puolison korvissa moitteelta tai syytökseltä, mikä saa hänet puolustuskannalle. Hyvä yritys valuu silloin hiekkaan ja voi synnyttää riitaa, jossa syytellään ja puolustellaan ja etäännytään entisestään.  

Elämään liittyy monenlaisia vaiheita. Perhearki, vaativa työelämä, terveyskysymykset ym. synnyttävät tilanteita ja ajanjaksoja, jolloin voimat ovat vähissä, tai niitä joutuu kanavoimaan selviytyäkseen eteenpäin. On luonnollista, että silloin parisuhteen hoitoon ei tunnu jäävän aikaa eikä voimavaroja. Puolison aloitteet voivat synnyttää ärsyyntymistä tai myös syyllisyyttä.

Omaa jaksamista on hyvä pysähtyä kuulostelemaan. Jos turhautuminen ja pettymykset alkavat väsyttää liikaa, on hyvä harkita ulkopuolisen avun hakemista. Ammattiapua kannattaa hakea varsinkin, jos omat voimavarat ja keinot eivät riitä yhteyden palauttamiseen, ja repivät riidat valtaavat alaa. Jos puoliso ei motivoidu lähtemään mukaan, voi apua hakea myös itselle. Joskus pienikin muutos jommassakummassa puolisossa saa aikaan muutosta parisuhdesysteemissä. Ehkäpä passiivisempi puoliso jonkin ajan päästä kiittää aloitteen tekijää sinnikkyydestä. Ja vaikka näin ei tapahtuisikaan, oman elämän eteen kannattaa ponnistella.