Jotkut kuvaavat sitä ilmapiirin nopeana muutoksena. Joku kokee kehotuntemuksen. Joku kertoo, että hän tuntee miten päässä naksahtaa. Yhteys puolisoon menee poikki. Silloin toinen korottaa ääntä, tulee ehkä lähemmäksi ja puhuu entistä kiihkeämmin. Vetäytyvä kumppani jatkaa vaikenemistaan. Se kiihdyttää toisen tunnetta, ja hän alkaa huutaa, kritisoida ja jopa haukkua, mihin toinen vastaa poistumalla paikalta vähin äänin.
Tunnekeskeisen parisuhdeajattelun termejä käyttääkseni puolisot ovat joutuneet kielteisen tunteen kehälle. Yhteyden katkeaminen tai sen rakoilu sinkauttaa heidät kauas toisistaan eri leireihin, ja he kokevat toisensa vihollisiksi. Molemmat tuntevat yleensä itsensä tuossa kohtaa yksinäisiksi ja pettyneiksi. ”Taas tässä kävi näin”. Yhteyden palauttaminen tuntuu kovin raskaalta, ja molemmat tahoillaan saattavat kokea tilanteen toivottomaksi ja ahdistavaksi.
Voi olla, ettei parisuhteessa tulla ajatelleeksi, miten paljon oma käytös vaikuttaa toiseen. Jos kontaktia hakeva puoliso ei koe tulevansa kuulluksi, yrittää hän lähettää viestiään yhä uudelleen saadakseen yhteyden. Toisen vetäytyvä käytös kiihdyttää hänen tunnemyrskyään. Ja taas puolestaan hänen hyökkäävyytensä, raju äänenkäyttö ja kritisoivat sanat saavat toisen suojautumaan vetäytymällä yhä enemmän. Se on hänen yrityksensä rauhoittaa tilannetta, ettei se eskaloituisi entistä pahemmaksi. Mitä enemmän toinen hyökkää, sitä enemmän toinen vetäytyy. Mitä enemmän toinen vetäytyy, sitä enemmän toinen hyökkää.
Kumpikin tulkitsee toisen käytöstä omista lähtökohdistaan. Kokemus siitä, ettei tule kuulluksi, luo vierauden tunnetta. Se saa helposti pohtimaan omaa asemaa toisen elämässä. ”Olenko hänelle tärkeä? Kantaako hän minua sydämessään? ”
Vetäytyvä saattaa kokea hämmentävänä sen, ettei yrityksistään huolimatta saa puolisoaan tyytyväiseksi. Hän etsii ratkaisua pulmaan. Ehkä hän on yrittänyt monin eri tavoin vastata tälle ilman toivottua tulosta. Hän kokee keinottomuutta ja riittämättömyyttä. ”En ole riittävä hänelle.”
Riidassa toisen käyttäytymisestä tehty tulkinta on usein raastava. Riitojen toistuessa samalla kaavalla tulkinta vahvistuu. Monet pariskunnat pystyvät jonkun ajan kuluttua selvittämään riitansa. Sopimiseen näyttää usein kuuluvan anteeksipyytäminen ja tapahtuneen nollaaminen. Kielteinen kehä on silloin saatu pysäytettyä ja raastava tulkinta toisen käyttäytymisestä purettua.
Jotkut taas pahimman tunnekuohun mentyä ohi jatkavat elämää yrittämättä sen enempää selvittää tapahtunutta. Tai ehkä selvittelyistä on huonoja kokemuksia. Sovintoa ei ole saatu aikaiseksi yrityksistä huolimatta. Sopimattomat riidat ovat kuin aikapommi. Ne kasautuvat mielen maisemaan vain odottaen seuraava räjähdyshetkeä. Ne kiihdyttävät puolisoiden erkanemista toisistaan.
Joskus kuulen kysyttävän, mistä tietää, milloin pitäisi hakeutua pariterapiaan. Yksi signaali pariterapian tarpeellisuudesta on mielestäni se, ettei riitojen sopiminen onnistu. Tunnekeskeisen pariterapiaprosessin alkuvaiheen tavoitteena on puolisoiden välisen kielteisen tunteen kehän näkyväksi tekeminen, ja se, että kumpikin tulee tietoiseksi omasta osuudestaan sen syntymisessä.
