Matkan varrella pariskunnan elämässä tapahtuu monenlaisia asioita. Puolisot satuttavat toisiaan ja tulevat satutetuiksi. Joissakin elämänvaiheissa ihminen on herkempi haavoittumisille. Esimerkiksi synnytys, oma sairastuminen tai läheisen menetys ovat tilanteita, joissa oma tarvitsevuus on erityisen pinnassa. Jos puoliso ei silloin osaa huomioida riittävästi, tai toimii loukkaavasti, voi haavoittuminen olla erityisen kivuliasta. Ei ole lainkaan harvinaista, että tällaisia haavoja kannetaan mielessä jopa vuosien ajan osaamatta ottaa niitä puheeksi. Selvittämättömät loukkaukset eivät häviä itsestään. Ne alkavat vaikuttaa etäännyttävästi parisuhteessa. Emotionaalinen yhteys ohenee. Henkinen ja fyysinen läheisyys vähentyvät. Seksielämä hiipuu, ja pian ollaan kuin kämppäkaverit.

Mikä sitten neuvoksi? Rohkenisiko asian ottaa puheeksi? Ennen sitä on hyvä ajatella muutamia seikkoja. Pariskunnille muotoutuu yleensä omat luontevat tavat keskustella tärkeämmistä asioista.  Siihen on hyvä raivata riittävästi aikaa. On hyvä antaa puolisolle etukäteen vinkkiä siitä, että asia on erityinen ja ehkä hankalakin. Jos asia tulee toiselle täytenä yllätyksenä, on suuri vaara joutua syyttelyn kehälle. Jotta näin ei kävisi, kannattaa miettiä myös sitä, miten asiansa esittää. Oma kokemus loukanneesta tilanteesta kannattaa kertoa puolisolle mahdollisimman neutraalisti. Hänen on helpompi kuulla, jos kertoo omasta haavoittumisestaan ja tunteistaan minä-viesteillä lähtemättä syyttelemään.

Tunnekeskeisessä pariterapiaprosessissa parisuhdehaavojen hoitaminen on tärkeä vaihe. Kummallakin puolisolla on tärkeä rooli ja tehtävä tilanteen hoidossa. Haavoittuneen puolison tehtävänä on pukea sanoiksi kipua tuottanut tilanne, sekä se, millaisia tunteita ja uskomuksia se sai hänessä aikaan. Vastaanottavalta puolisolta vaaditaan tässä kohtaa kärsivällisyyttä kuunnella ja yritystä ymmärtää toisen kokemusta. Voi olla, että hän joutuu yllättymään kuullessaan, mitä hänen käytöksensä on saanut aikaan toisessa. Tämä vaihe voi olla hankala, mutta kärsivällisyys ja läsnäolo palkitaan. Kun puolison todellinen kokemus avautuu hänelle, hän voi paremmin ymmärtää tätä. Siitä nouseva oman käytöksen pahoittelu ja anteeksipyytäminen on aitoa. On tärkeä käsitellä tilannetta niin kauan, että kummallekin selviää, mikä nimenomainen seikka siinä tuntui pahimmalta. Anteeksiantoa helpottaa kokemus siitä, että on saanut ilmaista kipunsa ja tullut kuulluksi sen kanssa.

Parisuhdehaavan hoidossa on keskeistä se, että haava tulee riittävän tarkasti tutkittua ja että siihen saadaan täsmähoitoa. Emotionaalinen yhteys palautuu lopulta aidon anteeksipyytämisen ja -antamisen kautta. Se edellyttää, että on oikeasti ymmärtänyt, miten oma käytös on haavoittanut toista. Anteeksiantavalta osapuolelta se edellyttää halua vapauttaa toinen syyllisyydestä ja kertoa avoimesti, mitä muuta tarvitsee päästäkseen eteenpäin. Anteeksipyytäminen ja -antaminen ovat suuri lahja, minkä puolisot voivat toisilleen antaa.  Sen vaikutus yhteiselämään ei voi jäädä huomaamatta.

Joulu on jo ovella. Sen kuulee ja näkee kaikkialla. Syvimmiltään joulu on kristinuskon ydinsanoman juhla. Monenlaisten elämän äänten keskellä tapahtuu jotakin hiljentävää: syntyy lapsi. Hänen nimekseen tulee Immanuel, mikä merkitsee Jumala meidän kanssamme. Tuo seimen oljilla nukkuva vauva tulee muutaman vuosikymmenen jälkeen syvimmän anteeksiannon symboliksi ja esikuvaksi, kun hän ristille naulittuna viimeisillä voimillaan rukoilee: ”Isä anna heille anteeksi”.  Kertomus huipentuu kolmen päivän päästä, jolloin tuo kuolemaan saakka pahoinpidelty mieheksi varttunut seimen lapsi nousee ylös haudastaan.

Jouluna meitä pariskuntina kutsutaan ihmettelemään anteeksiantamisen ja rakkauden voimaa, joka parantaa ja eheyttää rikki menneen. Seimen äärellä meille tarjotaan anteeksiantoa todellisiin vääriin tekoihin ja laiminlyönteihin. Siinä hyvä Jumalamme hoitaa ja lohduttaa riippumatta siitä mikä elämäntilanteemme onkaan.

Toivotan kaikille lukijoilleni rauhaisaa ja keskinäisen yhteyden sävyttämää joulua.