Kun katson peiliin

Share |

Torstai 13.6.2019 - Raili Tiihonen


Äiti keskeytti seurustelun toisen henkilön kanssa, otti lapsen vastaan ja sulki hänet syliinsä. Paha mieli suli äidin lohduttavassa läheisyydessä. Ystäväni kertoi häntä puhutelleen erityisesti se luottavaisuus, jolla lapsi juoksi äitiään kohti. Tämä oli varma, että äiti ottaisi vastaan. Äidin syli oli lapselle turvallinen paikka ja hänelle saatavilla.

Äidin syli ei ole, tai ei ole ollut kaikille saatavilla yhtä turvallisena. Jos muitakaan turvallisia aikuisia ei ole ollut, tai heitä on ollut vain vähän, on elämässä selviytymisstrategiaksi voinut muodostua yksin selviäminen. Toisen puoleen ei kannata kääntyä, koska ei voi uskoa tuen saamiseen. Kokemus siitä, että tukea pyytäessä tulisikin torjutuksi, on aivan liian tuskallinen. On siis parasta painaa pahat olot ”nahkaansa” ja suunnistaa eteenpäin omin voimin.

Tukea, lohdutusta ja turvaa vaille jääminen lapsena tulee usein jollakin tavalla käsittelyyn aikuisiällä, ellei jo aikaisemmin. Erityisesti se tulee eteen omassa parisuhteessa. Parisuhde aktivoi ihmisen monitasoisen kiintymyssuhdejärjestelmän. Kun kiintymystarpeet ja pelot aktivoituvat, voi oma käyttäytyminen olla hämmentävää ja käsittämätöntäkin. Miksi reagoin puolisooni niin kuin reagoin? Miksi tunnen hänen kanssaan tunteita, joita en tunne missään muussa ihmissuhteessa?

Syliä vaille jääminen voi heijastella myös muissa läheisissä ihmissuhteissa ja siinä, millä tavoin asettuu erilaisiin suhteisiin toisten kanssa. Se vaikuttaa perusluottamukseen ja turvallisuuden tunteeseen. Onko maailma turvallinen paikka? Voiko täällä luottaa kehenkään?

Luottamus siihen, että selviää yksin, voi auttaa monissa kiperissä tilanteissa, mutta väistämättä elämässä tulee myös niitä hetkiä, joissa yksin selviäminen tulee haastetuksi. Juuri nuo elämänvaiheet antavat mahdollisuuden pysähtyä kuulostelemaan syvemmin sitä, mitä oikeasti kokee ja mitä tuntee. On hyvä katsoa peruutuspeiliin ja kysyä itseltään, miksi yksin selviäminen on ollut se ainut, hyvä vaihtoehto. Peiliä kannattaa asettaa myös suuntaan, jossa voi katsella, mitä yksin selviäminen on tuottanut omaan elämään. Mitä se on vaikuttanut ihmissuhteisiini? Onko ihmissuhteita, joissa voin kokea iloa, rentoutta ja aitoutta? Vai kulkeeko mukanani usein jonkinlainen jännitys, tunne suorittamisesta, miellyttämisestä tai kelpaamattomuudesta? Vai onko minulla ihmissuhteita lainkaan? Tunnistanko tarvetta niihin?

Peilin äärellä on hyvä antaa aikaa sisäiselle tutkimusmatkalleen. On hyvä alkaa kysellä itseltään, mitä tarvitsen, mitä pelkään, mitä toivoisin. Omaan turvallisuuden/turvattomuuden tunteeseen tutustumalla ja sitä työstämällä voi alkaa tuntea uudenlaisia tunteita ja nähdä asioita erilaisista näkökulmista. Joskus tällainen matka on ahdistavaa ja tuntuu aivan liian vaikealta. Huoli siitä, mitä kaikkea joutuisi kohtaamaan ja käymään läpi, estää matkalle lähdön. Joskus sen torjuu jo kaukaa.

Peiliä on hyvä asettaa seuraavaksi suuntaan, joka kertoo, millaista elämää toivoo itselleen jatkossa. Millaiselta tulevaisuuteni näyttää? Millaisia suhteita haluan ylläpitää ja solmia?

Menneisyyden ja tulevaisuuden kohtauspisteessä on nyt-hetki. Nyt-hetkessä on mahdollista kohdata mennyttä ja löytää sen kautta itselleen uudenlaisia näkökulmia. Menneisyyden ylle syttyvät valot valaiset myös tietä tulevaisuuteen.

Avainsanat: ihmissuhteet, turvallisuus, syli


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini