Puhuessaan tyytyväisyydestä Heli Koivumaa-Honkanen käytti termiä mielenterveys. Hänen mukaansa mielenterveys rakentuu arjessa vuorovaikutussuhteessa toisiin. Se on elämän mittainen prosessi. Mutta miten löytää tyytyväisyyttä omaan mieleen, jos elämän varrella koetut vastoinkäymiset, vaille jäämiset ja kipeät muistot kulkevat mukana oireillen tavalla, joka esimerkiksi vaikeuttaa ihmissuhteiden solmimista. Ihmiskeho tallentaa muistiin menetykset ja niihin liittyneet tunteet pienestä pitäen. Oireitaan ei välttämättä tunnista tai ei ainakaan osaa yhdistää niitä joihinkin varhaisiin tapahtumiin. On vain samantyyppisiä, toistuvia elämän kuvioita, ehkä pettymyksiä ja välirikkoja ja mukana kulkeva kummallinen ahdistus tai näköalattomuus.

Vanhempi sukupolvi on tottunut ajattelemaan, että ”aika parantaa haavat”. Ajattelen, että on haavoja, jotka ajan kanssa paranevat ja niitä haavoja, jotka eivät parane. Aika auttaa usein sydänsuruissa ja menetyksissä, joskin surutyötä silloinkin joutuu tekemään. Mutta syvempää työstämistä tarvitaan silloin, kun tapahtuma on ylittänyt sietokyvyn rajan. Hätätilanteessa syntyy luonnostaan taistele, pakene tai tekeydy kuolleeksi -reaktio. Tuollaiset tapahtumat voivat juurtua mieleen ja elää muistoissa yksityiskohtaisesti. Kyseessä voi olla yksittäinen tapahtuma tai pitempään jatkunut elämän tilanne. Siihen liittyvät tunteet pesiytyvät kehoon ja voivat vaikuttaa ihmisen sekä fyysiseen, että mielen terveyteen koko loppuelämän. Ikääntyminen on vaihe, joka nostaa helposti varhaisia kipeitä asioita pintaan.

Heli Koivumaa-Honkasen mukaan tyytyväisyyttä luo se, että ihminen saa kosketuksen omaan haavoittuvuuteensa ja pysyy vuorovaikutuksessa siihen. Ajattelen, että tarvitaan turvalliset puitteet, että voi aloittaa matkan kohti omaa kipuaan, pelkojaan ja tarpeitaan. Voi olla, että tällaisen herkemmän puolen itsessään on joutunut torjumaan vuosien ajan. Voi olla jopa, että siitä on tullut vihollinen, joka on pitänytkin vaientaa selvitäkseen elämässä. Viholliskuvat ja torjunta kätkevät kuitenkin usein alleen pelkoa. Oma haavoittuvuus voi olla pelottava, vieras maailma, jossa ei tunne tienviittoja. Siksi tarvitaan turvallinen rinnalla kulkija. Se voi olla vaikkapa puoliso, ystävä tai terapeutti.

Tyytyväisyys ei ole sitä, että pelot ja vastoinkäymiset elämästä häviävät. Ajattelen, että kysymys on enemmänkin siitä, että tulee tutuksi haavoittuvuutensa kanssa. Se on sitä, että alkaa sietämään omia vaikeitakin tunteitaan, oppii ymmärtämään ja säätelemään niitä. Se on vihollisuuden purkamista ja ystävystymistä oman herkän puolensa kanssa. Herkkyyttä voisi kuvata sisäisenä lapsena, joka yrittää ottaa yhteyttä aikuiseen. Lapsen äärelle voi pysähtyä kuuntelemaan, kiinnostua ja rohkaista sitä puhumaan. Sen voi mielikuvissaan ottaa syliin ja tarjota läsnäoloa, lämpöä ja turvaa.

Heli Koivumaa-Honkanen kiteyttää hyvän mielenterveyden kolmeen asiaan: Se on tavoite. Se ei ole ongelmattomuutta. Se ei ole pysyvä tasapaino, vaan edellyttää psyykkistä työstämistä. Mielenterveys ei ole vaikeiden asioiden poissaoloa, vaan tyytyväisyystutkijan sanoin mielenterveydessä ”onnellisuus ja kipu ovat läsnä samaan aikaan”.